itsestään

Olla itsesi ei ole koskaan tapa, identiteetti on tutkimusta ja vakuutusta, un enantiodromos pysyvä, piirityksen tilassa. Qui suis-je ? Où vais-je ? Sinun on jatkuvasti kysyttävä itseäsi ja tutkittava elämän mysteeri, mutta rajoittuu siihen, mitä tiedämme itsestämme ja itsesopimuksesta maailmassa, toisin sanoen on olemassa joitain varmuuksia, il ne peut pas rien n’y avoir.

Vallankumouksellinen ja anteeksianto

Le révolutionnaire n’a aucune appétence pour le pardon, car il déteste le don qui lui semble suspect et l’autre avec qui il aurait pu sceller l’avenir.

Pour le révolutionnaire, mû par l’envie, la seule forme de pardon qui lui est propre passe par l’humiliation ou la mort de son opposant afin de célébrer sa victoire méritée sur un nanti.

Halua tai tahtoa

Antigone tietää, että ihminen ei usko hänen tahdosta. Tämä on jälleen voimaa, joka turpoaa loistavan kanssa. Tahto on perverssiä, se turmelee, säkä ja kehut. Ainoa tahto, ou la volonté seule qui souvent l’accompagne, investit l’espace dès l’oubli d’une puissance supérieure, l & rsquo; viranomaisen. Kaikki ne, jotka toimivat politiikassa ilman viittausta korkeampi voima mennä harhaan. Se on opetus Antigone, l’une des lois oubliées par Créon qu’elle redore et rappelle.

Antigone, kapinallinen ja intiimi (7/7. rakkaus)

7ème et dernière partie: rakkaus

Antigonen halu on perheellinen, elle ne veut pas laisser son frère sans sépulture; Créon, hänen, haluaa puolustaa itseään kuninkaana ja näyttää voimansa. Antigone suosii perhesuhteita, jotka ilmentävät rakkautta ja paljastavat olennon. Creon vakuuttaa voimansa allekirjoittamalla lain, jolla on vahvistettava sen valta. Un même mot caractérise leur action: himoita. Mutta halu ei tunnista toista halua, voimme uskoa, varsinkin jos kiusausta huijataan halu itsestään, saattaa haluta pehmentää mitä tahansa halua, jota se kohtaa. Kreonin ja Antigonen välillä, se on tärkeys halujen mitta. Kasvokkain, Antigone ja Créon lisäävät toiveidensa laajuutta kohtaamaansa vastoinkäymisiin. Mais la source du désir d’Antigone est-il encore compréhensible de nos jours? En effet, Antigonen halu, tämä halu, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen, Hänen veljensä jumalalle ja jumalille on tehty oikeudenmukaisuus, tällä halulla on täysi merkitys, koska se on yhteisöä, hän ilmoittautuu kaupunkiin ja perheeseen, heikentynyt visio kaupunkiin, ja uskossa, Antigone nojaa jumalia vastaan ​​haastaakseen Creonin. Antigone ei ilmaise henkilökohtaista halua, hän puolustaa iankaikkista lakia, hän puolustaa velvollisuuttaan sanoa se, julistaa se ennen mitään valtaa, joka näyttää olevan sen yläpuolella. Depuis quand n’entendons-nous plus qui que ce soit s’ériger dans l’espace public pour clamer son devoir au prix de sa vie? Le pire? Olemme tottuneet tähän hiljaisuuteen, tämä eroaminen, transsendenttiset lait eivät kerro meille enää paljon, joten mikään ei tule ohi, ja siksi korjaa edessämme olevat lait, jotka ympäröivät meitä kuin roskien vesivirta. Yhteisöt, jotka vahvistivat yksilöä tilassa, joka suojasi ja antoi hänen kasvaa, on hajotettu. L’individu ressemble maintenant à un électron fou qui ne peut se construire que des bourrasques de vent qui l’épuisent et le déboussolent sans cesse et effacent jusqu’au goût du sens à donner à sa vie. Sosiaalinen elämä perustuu lakiin ja pelkästään lakiin, mutta paikassa ilman maantiedettä, joka koostuu maanpinnan yläpuolella olevista ihmisistä, kaikki oikeudet ovat tasavertaiset ja murskattu haitallisissa hämärissä. Creonilla on valta. Antigone on Oedipus tytär. Aikana, jolloin kyse on kaikesta, omistaa, hankkia, Antigone painaa hyvin vähän, koska se on arvioitava. Kaiken metafysiikan menetelmällinen tuhoaminen on rikos ihmisyyttä vastaan. Ehkä suurin maailma, jonka koskaan on tiennyt. Koska yhdellä napsautuksella, Voin hankkia kaiken, mitä tarvitsen tietää haluani tyydyttää se. On comprend aussi que ce désir individuel que plus rien ne protège de son appétit n’accepte aucune limite et surtout pas celle posée par autrui; niin tulee halu, väärä halu, avili.

Jatka lukemista “Antigone, kapinallinen ja intiimi (7/7. rakkaus)”

Mies ja eläimet Aristoteles

De là cette conclusion évidente, que l’Etat est un fait de nature, que naturellement l’homme est un être sociable, ja kuka pysyy villinä organisaation mukaan, eikä sattumalta, on ehdottomasti, tai heikentynyt olento, tai olemus, joka on parempi kuin ihmislaji. C’est bien à lui qu’on pourrait adresser ce reproche d’Homère : “ilman perhettä, ilman lakeja, sans foyer…” L’homme qui serait par nature tel que celui du poète ne respirerait que la guerre ; sillä hän olisi silloin kykenemätön mihinkään liittoon, comme les oiseaux de proie.

Si l’homme est infiniment plus sociable que les abeilles et tous les autres animaux qui vivent en troupe, c’est évidemment, comme je l’ai dit souvent, que la nature ne fait rien en vain. Tai, elle accorde la parole à l’homme exclusivement. La voix peut bien exprimer la joie et la douleur ; aussi ne manque-t-elle pas aux autres animaux, parce que leur organisation va jusqu’à ressentir ces deux affections et à se les communiquer. Mais la parole est faite pour exprimer le bien et le mal, ja, par suite aussi, oikeudenmukaiset ja epäoikeudenmukaiset ; et l’homme a ceci de spécial, kaikkien eläinten joukossa, että hän yksin näkee hyvän ja pahan, oikeudenmukaiset ja epäoikeudenmukaiset, ja kaikki saman järjestyksen tunteet, qui en s’associant constituent précisément la famille et l’Etat.

On ne peut douter que l’Etat ne soit naturellement au-dessus de la famille et de chaque individu ; car le tout l’emporte nécessairement sur la partie, puisque, le tout une fois détruit, il n’y a plus de parties, plus de pieds, plus de mains, si ce n’est par une pure analogie de mots, comme on dit une main de pierre ; car la main, séparée du corps, est tout aussi peu une main réelle. Les choses se définissent en général par les actes qu’elles accomplissent et ceux qu’elles peuvent accomplir ; dès que leur aptitude antérieure vient à cesser, on ne peut plus dire qu’elles sont les mêmes ; elles sont seulement comprises sous un même nom.

Ce qui prouve bien la nécessité naturelle de l’Etat et sa supériorité sur l’individu, c’est que, si on ne l’admet pas, l’individu peut alors se suffire à lui-même dans l’isolement du tout, ainsi que du reste des parties ; or, celui qui ne peut vivre en société, ja joiden itsenäisyydellä ei ole tarpeita, celui-là ne saurait jamais être membre de l’Etat. C’est une brute ou un dieu.

La nature pousse donc instinctivement tous les hommes à l’association politique. Le premier qui l’institut rendit un immense service ; car, si l’homme, saavuttanut täydellisyytensä, on ensimmäinen eläin, hän on myös viimeinen, kun hän elää ilman lakeja ja ilman oikeudenmukaisuutta. Ei ole mitään hirveämpää, todellakin, que l’injustice armé. Mutta ihminen on saanut luonteelta viisauden ja hyveen aseita, jota hänen on käytettävä erityisesti pahoja intohimojaan vastaan. Ilman hyvettä, c’est l’être le plus pervers et le plus féroce ; on vain raaka rakkauden ja nälän puhkeaminen. La justice est une nécessité sociale ; koska laki on poliittisen yhdistymisen sääntö, et la décision du juste est ce qui constitue le droit.

Aristoteles, politiikka. I.9-13

Antigone, kapinallinen ja intiimi (5/7. viranomainen)

image

5toinen osa : viranomainen

Antiikin Kreikassa, miehet tuntevat ja tunnistavat itsensä perheen silmissä, heidän rakkaansa, heidän yhteisöstään. Naiset varaavat peilin, joka jätti kauneuden, naisellisuus, viettely. Heijastus on kaikkialla. « Là n’est pas de lieu qui ne te voit » écrit Rilke. Peut-on exister sans reflet ? Peut-on avoir conscience sans se connaître ? Ihmisen ei pitäisi nähdä itseään peilissä pelkääessään hänen kuvansa imeytymistä. Tämä kuva, joka onnistuu saamaan meidät unohtamaan olemme olemassa. Jos ajattelemme, että näemme, kuulemme, se resonoi meissä, ja myös unelmoimme siitä. Kuvamme pakenee meitä heti, kun näemme sen. Joten nainen sopeutuu peiliin, kun mies voi menettää pohjansa siellä. unelma, binomi muisti, kätkee aikaa ja turruttaa. Qu’a-t-on vu et quand ? Ulkonäkö, heijastus ja mielikuvitus läpäisevät toisiaan eikä niitä voida erottaa toisistaan. Itsensä näkeminen ja tunteminen on sekaannusta kreikkalaisten keskuudessa. nähdä, tutustua toisiinsa ... mutta ei liikaa, koska jos ihminen on ihme, tapahtuman merkityksessä, kiehtova murtuma, sillä on myös oma terrorinsa, hän tuhoaa ja kiduttaa itseään, et il est bien le seul « animal » dans ce cas.

Jatka lukemista “Antigone, kapinallinen ja intiimi (5/7. viranomainen)”

Pilkkominen mukainen Kreon

Creon jakaa keskustelukumppaninsa kahteen klaaniin, ne, jotka ovat hänen kanssaan, ja ne, jotka ovat häntä vastaan. Hän ei enää neuvottele ja uhkaa vastustajia. La force le contrôle, quand la force ne doit jamais servir qu’à protéger, et il en est toujours ainsi de ceux qui se livrent corps et âme à la volonté de puissance. Manier la force comme pouvoir, c’est croire que la peur est le moteur du pouvoir et instaure l’autorité quand celle-ci s’apparente plus à la caresse d’un parent sur la joue de l’enfant après une bêtise actée. Si le pouvoir règne en pratique, Hänen on aina oltava auktoriteetin aamu, jolloin hän uskoo olevansa omavarainen. Creon ei enää tiedä missä hän puhuu tai ainakin hän puhuu kuvitteellisesta paikasta, johon hän on juuri saapunut ja jota ei ollut olemassa ennen saapumistaan ​​ja jonka hän oli luonut hänelle.. Ikään kuin olisi kuningas, Kreoni ei enää koostu samoista lihan elementeistä, luun ja genetiikan suhteen sitä päivää ennen hänen kruunaamistaan. Créon s’accole et s’attribue une identité de roi qui oublie d’où il vient et ce qu’il doit à son passé qui se trouve effacé par son avènement au pouvoir. Jos identiteetti osoittautuu etsinnäksi ja osittain hänen maunsa ja valintansa perusteella rakennettavaksi rakenteeksi, identiteetin tausta on kokonainen, jopa esiintyy, meissä ennen meitä. Trop d’identités s’écrivent de nos jours, en se cristallisant sur ce fond ou seulement sur la recherche, quand l’équilibre préside à l’identité.

L'enantiodromos, haarukan elämän

Kreoni muuttuu tyranniksi. Hänestä tulee se mitä hän kuvittelee olevansa. C’est l’enantiodromos, tämä hetki ja tämä paikka kreikkalaisten keskuudessa, joka kertoo ihmisen todellisen luonteen, kun, risteyksessä, hänen on kohdattava valittavan reitin valinta. L’enantiodromos est la fourche où naît celui qui devient… À l’instar d’un parvenu prenant possession de la foudre de Zeus, il manque à Créon l’éducation et la compréhension de son pouvoir qui ne peuvent lui être données que par l’autorité. Créon pense en matière de droit quand il devrait d’abord penser en matière de devoir. Olla itsesi ei ole koskaan tapa, identiteetti on tutkimusta ja vakuutusta, un enantiodromos permanent, piirityksen tilassa, qui suis-je ? Où vais-je ? Sinun on jatkuvasti kysyttävä itseäsi ja tutkittava elämän mysteeri, mutta rajoittuu siihen, mitä tiedämme itsestämme ja itsesopimuksesta maailmassa, toisin sanoen on olemassa joitain varmuuksia, il ne peut pas ne rien y avoir, sinon il n’y a pas d’Antigone…

Ottaa päällensä itsensä, kirkastumisen

Il est difficile de comprendre à notre époque où règne l’individualisme que l’action d’endosser la faute que l’on ne pense pas de soi, que l’on pense de l’autre, mais qui forcément est aussi de soi, välttämättä, car j’ai déjà commis ce genre de faute par action ou par omission, cette faute ne m’est pas inconnue, l’action d’endosser la faute qui même si elle n’est pas de soi, olisi voinut olla, endosser donc la possibilité de l’exposition de ma faiblesse, voimakkaan ja ihmeellisen nöyryyden hetki, transgresse mon moi et l’oblige à sortir de son confort ; ce geste provoque, tarvitsematta edes kutsua sitä tai etsiä sitä, la traversée de la membrane qui me sépare d’un autre en moi que j’ignore encore, un autre qui surpasse ma nature, peut-être un autre prêter-naturel, la transfiguration qui me permet de devenir plus que moi.