Lauda Sion

Upea sekvenssi Corpus Christi Mass, kirjoittanut Saint Thomas Aquinas, tämä dogmaattinen runous ylistää uutta ja todellista Siionia, kirkko. Benedictus XVI kertoi tästä joukosta : “Nämä ovat tekstiä, jotka saavat sydämen aallot värähtelemään, samalla älykkyys, ihmettelemällä salaperäisyyteen, tunnistaa eucharistissa Jeesuksen elävän ja todellisen läsnäolon, Hänen rakkausuhrinsa, joka sovittaa meidät Isän kanssa ja antaa meille pelastuksen.”

vuokrattu, Sion, pelastajasi, kiitos päälliköllesi ja pastorillesi, lauluilla ja lauluilla.
Niin paljon kuin voit, uskalla laulaa sen, koska se ylittää kaiken kiitoksen, etkä riitä vuokraamaan sitä.
Meille ehdotetaan tänään erityistä kiitosta : tämä on elävää ja virkistävää leipää.
Leipä osana Herran ehtoollista, Jeesus todella antoi kahdentoista veljen joukolle.
Olkoon kiitosta täynnä ja kovaa ; olkoon hän iloinen ja kaunis, sielun juhla.
Koska tänään juhlavuus muistuttaa tämän viimeisen ehtoollisen ensimmäistä instituutiota.
Uuden kuninkaan pöydässä, uusi pääsiäinen uusi laki päättää muinaisen pääsiäisen.
Vanha riitti ajaa uutta, varjo totuuden kautta ; valo hajoaa yöllä.
Mitä Kristus teki viimeisellä illallisella, hän käski tehdä sen hänen muistokseen.
Hänen pyhien käskyjensä mukaisesti koulutettu, me pyhitämme leipää ja viiniä pelastuksen isäntänä.
Kristittyille on annettu dogma, että leivästä tulee liha ja viinistä tulee merkitys.
Mitä et ymmärrä tai näe, elävä usko todistaa asioiden etenemisestä.
Eri esiintymisissä, yksinkertaisia ​​merkkejä eikä realiteetteja, piilota ylevä todellisuus.
Liha on ruokaa, verijuoma ; Kristus pysyy kuitenkin kokonaisena yhdellä ja toisella lajilla.
Kuka sen vastaanottaa, se ei ole rikki, rikki tai jaettu, mutta sai kokonaisena.
Vain yksi vastaanottaa sen, tuhat saavat sen : kukin yhtä paljon kuin muut ; otettu ruokaan, sitä ei tuhota.
Hyvä ota se, pahat pojat ottavat sen, mutta toiseen kohtaloon : Elämä tai kuolema !
Kuolema jumalattomille, elämä hyväksi : Katso kuinka erilainen sama pistorasia on erilainen.
Jos vihdoin sakramentti rikki, älä sekoitu, mutta muista, että jokaisen juonen alla on yhtä paljon kuin se peittää.
Todellisuuden jakautumista ei tapahdu : pelkästään merkinnästä on tauko, ja se ei vähennä merkityn todellisuuden tilaa eikä loistoa.
OHere on enkelileipä, josta on tullut matkustajien ruoka : se on todella lasten leipää, jota ei tule heittää koiralle.
Etukäteen sitä merkitään luvut : l & rsquo; polttaminen d & rsquo; Iisak, Karitsat erilleen pääsiäisenä, isillemme annettu manna.
Hyvä paimen, oikea leipä, Jeesus, armahda meitä : ruokkia meitä, pitää meidät, Katsotaanpa todellista hyvää asuvien maassa.
Sinä, joka tiedät ja osaat tehdä kaiken, jotka ruokkivat kuolevaisia, jotka olemme täällä : ylöspäin, tee meistä kommentoijasi, taivaan pyhien kansalaisten perilliset ja seuralaiset.

Helluntai-onnea

L’un des bonheurs de l’octave de Pentecôte tient en la récitation du Veni, Sancte Spiritus, après la récitation du Victimae Paschali la semaine de Pâques, la liturgie ne cesse de nous émerveiller.

Venez, Esprit Saint,

Et envoyez du haut du ciel

Un rayon de votre lumière.

Venez, père des pauvres,

Venez, dispensateur des dons,

Venez, lumière des coeurs.

Consolateur très bon,

Doux hôte de l’âme,

Doux rafraîchissement.

Repos dans le travail,

Soulagement dans les chaleurs,

Consolation dans les larmes.

Ô bienheureuse lumière,

Remplissez jusqu’au plus intime

Les coeurs de vos fidèles.

Sans votre divin secours,

Il n’est rien en l’homme,

Il n’est rien d’innocent.

Lavez ce qui est souillé,


Arrosez ce qui est aride,

Guérissez ce qui est blessé.

Assouplissez ce qui est raide,

Réchauffez ce qui est froid,

Redressez ce qui est faussé.

Donnez à vos fidèles

Qui se confient en vous,

Les sept dons sacrés.

Donnez le mérite de la vertu,

Donnez le salut final,

Donnez la joie éternelle.

Ainsi soit-il. Alléluia.

Ole hyvä käsityöläinen

Prière monastique du XIIe siècle
Apprends-moi, herra, à bien user du temps que tu me donnes pour travailler
Apprends-moi à unir la hâte et la lenteur, la sérénité et la ferveur, le zèle et la paix. Aide-moi au départ de l’ouvrage. Aide-moi au cœur du labeurEt surtout comble toi-même les vides de mon oeuvre : herra, dans tout labeur de mes mains laisse une grâce de Toi pour parler aux autres et un défaut de moi pour parler moi-même.

Garde en moi l’espérance de la perfection, sans quoi je perdrais cœur. Garde-moi dans l’impuissance de la perfection, sans quoi je me perdrais d’orgueil

herra, ne me laisse jamais oublier que tout travail est vide sauf là où il y a amour

herra, enseigne-moi à prier avec mes mains, mes bras et toutes mes forces. Rappelle-moi que l’ouvrage de mes mains t’appartient et qu’il m’appartient de te le rendre en le donnantQue si je fais pour plaire aux autres, comme la fleur de l’herbe je fanerai au soir. Mais si je fais pour l’amour du bien, je demeurerai dans le bien. Et le temps de faire bien et à ta gloire, c’est tout de suite.

Amen

perinteen…

« Nous sommes des nains juchés sur les épaules de géants ; nous voyons plus qu’eux, et plus loin ; non que notre regard soit perçant, ni élevée notre taille, mais nous sommes élevés, exhaussés, par leur stature gigantesque ».

Cette citation de Bernard de Chartres (XIIe siècle) trouvée dans le dernier livre de Rémi Brague, Modérément moderne (Editions Flammarion), me paraît toujours plus lumineuse chaque fois que je la lis. La tradition n’est jamais ce que les traditionalistes ou les progressistes en disent. La tradition ignore résolument les clivages. Elle ne connait même pas la confrontation. La tradition se résume à un profond sentiment d’équilibre et de sérénité. Que l’on plonge en elle, et immédiatement, nous apparaît qu’elle est inaccessible à la plupart des hommes, que rares sont ceux dont elle pourrait être fière, qu’ils étaient toujours armés d’une humilité prodigieuse. Mais tous ceux qui ont voulu la mettre en cage parce qu’ils détestaient son influence ou ceux qui ont agi de même parce qu’ils voulaient la protéger d’elle-même et la garder pour eux, n’y ont compris ou vu goutte. La tradition est inaltérable. Contrairement à une idée répandue, sa destruction s’avère impossible. Au pire, est-il possible de l’oublier. Et l’oublier ne lui fait aucun mal. Elle sait se réserver. Elle n’est jamais pressée, prise d’affolement face à son époque. Elle prend son temps, puisqu’elle l’accompagne. Si les hommes l’oublient, elle sait laisser des traces de-ci de-là afin que l’on redécouvre son existence le moment voulu.

Elle est comme l’eau : personne ne peut la casser ou la retenir.

Il faudrait presque ne pas s’y référer. Il faudrait faire comme si elle n’était pas là. Nous la méritons si peuElle perd tout de suite de son lustre quand on en parle, quand on la descend à notre niveau. La tradition est intrinsèquement liée à la vie ; en réalité, elles ne font qu’un. Elles vont de conserve.

uute Pyhää messua, täällä, tänään ja huomenna, Lainata Dominique Ponnau, Johtaja Ecole du Louvre, Luento Le Mans, le 19 syyskuu 1998.

“Muistan. Tämä muisti on minulle kulttuurin ja ihmisen viite lähes päivittäin. Se oli kesäkuu 1985, Pont-à-Mousson, lopussa konferenssin “Musiikkia kirkossa tänään”. Maurice Fleuret - rauha hänen sielunsa -, upea johtaja musiikin ja tanssin ministeri Jack Lang, ystävä Pierre Mauroy, vasemmistolainen, valaistunut kehittäjä määritetty nykymusiikkiin, puhui. Sana palo. de anomiseen ; Voimme sanoa, koska hän itse pyysi. Lainaan suunnilleen, mutta tuo sana en ole koskaan unohtanut : se on hän. Kun muistetaan, että länsimaisen musiikin, alusta tähän päivään, oli kirkon, liturgiaa kirkon, että musiikki oli kirkkomusiikin Monteverdi, Bach, Mozart, beethoven, Stravinsky, Messiaen : kaikki. Liturginen musiikki kirkon, Länsimaisen musiikin oli kaikki, hän sanoi. ja itse, Maurice Fleuret, muusikko omassa elämässään, musiikki kirkon, että hänellä oli ? kaikki. Hänellä oli kaikki, hän sanoi. Ja tämä länsimaisessa musiikissa että velkaa kaiken kirkolle, liturgiaa kirkon, että hän oli gregoriaaninen laulu ? kaikki, hän sanoi. gregoriaaninen laulu, kaikki länsimaisen musiikin, hän sanoi, oli kaikki. Mutta henki gregoriaanisen laulu, hän sanoi, Tässä hengessä hän ei voinut kuvitella, että se lakkaa puhaltaa, jossa hän hengitti ? Liturgiassa, hän sanoi. Ja silloin hän pyysi kirkon… : Pyydän teitä, jos hän huudahti, hyödyksi esillä kirkollisen, älä anna valtion monopoli gregoriaaninen laulu. Se on liturgian. Ja se on liturgia, että meidän täytyy harjoitella.”

Christian todistaja – 2

Kun j & rsquo; Aloitin tämän blogin, nopeasti m & rsquo; s tulivat & rsquo; d & rsquo ajatus, kirjoita liturgia. Ei vaatia asiantuntija tila, mais pour partager mon expérience de ce qui représente le coeur de la vie d’un chrétien. Oli kaksi tietä, joka oli sulauttaa : Meidän piti kertoa Mass (ja sen hyödyt), ja sitten antaa polku, että & rsquo; oli paljastanut.

osa 2 : le christianisme, roi des communautésAu pied de l’autel

Lorsque je vivais à Londres, la pensée de la spiritualité n’a cessé de m’habiter. Ma quête se résumait à la recherche permanente de la vie intérieure. Ce cœur qui bat, qui palpite ne pouvait être que chair et sang. C’était là mon intuition. Vingt-cinq ans plus tard, c’est une certitude qui m’habite : ne pas laisser battre et palpiter ce cœur sans lui accorder suffisamment de temps, d’attention et d’affection. Sans cesse, chercher à approfondir ce mystère qui l’entoure. Tout ce qui empêche ce dialogue, tout ce qui interfère avec cette liaison, provoque mon plus profond mépris. Cette intimité brûlante a de parfaits ennemis ourdis par le monde moderne, des ennemis comme le communautarisme et le syncrétisme.

Jatka lukemista “Christian todistaja – 2”

L’abandon de Benoît XVI

Océan

Eli, Eli lama sabachtani ?” 1 Lorsque Benoît XVI signifie, en quelques mots simples, qu’il renonce à la fonction de pape, c’est un tremblement de terre qui secoue le monde et qui frappe les catholiques. Les bruits les plus farfelus courent et chacun de s’interroger sur les causes de cette décision qui, même si elle n’est pas unique, provoque la stupeur. Personnellement deux sentiments m’habitent : l’abandon et la tristesse, son poisson-pilote, pour ne pas dire la désolation. L’abandon ressemble à un écho qui ne cesse de se reproduire et de s’amplifier, comme une plainte entêtante.

Jatka lukemista L’abandon de Benoît XVI

Christian todistaja

Kun j & rsquo; Aloitin tämän blogin, nopeasti m & rsquo; s tulivat & rsquo; d & rsquo ajatus, kirjoita liturgia. Ei vaatia asiantuntija tila, vaan jakaa kokemukseni siitä, mitä on sydämessä elämän & rsquo; kristitty. Oli kaksi tietä, joka oli sulauttaa : Meidän piti kertoa Mass (ja sen hyödyt), ja sitten antaa polku, että & rsquo; oli paljastanut.

osa 1 : Mikä massan, mikä kirkko ? – Edessä & rsquo; kirkon

Prêtres en soutaneVuoden aikana 1987, Luulin oli aika. Elämäni oli romahtamassa. Elämä ei ole koskaan romahtaa, Aion laittaa muutaman vuoden ymmärtää ; tai pysähtyessä, tai se on. Elämäni oli niin transformoitiin, väkivaltaisesti, syvään, hän tarjosi minulleenantiodromos comme disent les Grecs. Enantiodromos on tämän tien, joka jakaa, joka erottaa, joka tulee kaksi, ja sen sijaan kohtaamme valinta. Enantiodromos auttoi minua ymmärtämään, mitä vapaus. Tämä oli ennennäkemätön tilanne, I & rsquo; menen & rsquo; ymmärtämättä. Tämä ylitys kun elämä vuorollaan aivan odottamaton merkkien siirtyminen lapsuudesta aikuisuuteen. Tällä hetkellä ei ole ikä. En tarkoita, että yksi voi elää missä iässä tahansa. Sitä ei ole elää. Älä ymmärrä mikä erottaa vapaus kokeneet lapsuudessa vapaus valittu aikuisuuteen. Koska valinnan, meistä tulee toinen ; kokemus osoittaa ja antaa puitteet ja perustan persoonallisuus.

Jatka lukemista “Christian todistaja”

Monseigneur Centène

Les Vannetais sont des gens bien lotis. L’homélie de Monseigneur Centène en la cathédrale Saint-Pierre de Vannes dimanche dernier revigore. Ce n’est pas la première fois que les homélies de Monseigneur Centène sont citées sur les sites catholiques, et au vu de la qualité de celles-ci, ce n’est pas près de finir.

Jatka lukemista Monseigneur Centène…”

Priest "Benedictus XVI sukupolven"

Dear Sir Abbot,

On suuri ilo, että olen tyytyväinen lähtöä. Ei siksi, että olen tyytyväinen jätit Notre Dame du Lys kappeli, mutta koska olen iloinen tavannut teitä ja että pidät pappeuden esimerkiksi papin Benedictus XVI.

täällä, juhlan Pyhän Kolminaisuuden, et vietetään viimeinen Mass mukaan poikkeuksellisen riitti 15. kaupunginosassa Pariisin. Tässä pieni kappeli hurskas, saavuit 2009 Kun hiippakunnan Pariisin alkoi ottaa vastuun kappelin ja nimittää pappeja hänen palveluun. Ja sitten oli jo papiksi lähes kymmenen vuotta, olet oppinut juhlimaan Mass mukaan messukirjan 1962 ! nöyryyttävää ! Sinä valetaan muottiin kaksisuuntaisesti vuosituhannen muoto. Jotta vaatimuksiin esimiehet, mutta myös, että ryhmä uskollinen irreducible ystäville ylimääräisen riitti.

Jatka lukemista “Priest "Benedictus XVI sukupolven"”