Heart of Darkness, elämä

The-puu-of-Life

Nähtyään "Tree of Life", Olen pitkään kielletty minua kirjoittamaan tämän elokuvan. Kaksi voimat ottivat minuun. Innostunut runous, autuas tila, jossa I upotettiin, Pelkäsin huonontaa pinnan tämän työn. Sain niin kääritty mysteeri tämän elokuvan, että en ymmärrä kielteisiä reaktioita ja kyennyt ajattelemaan kriittisesti1. “Elämän puu” perustuu Raamatun kirja, “Jobin kirja”. Ja tämä kirja tumma elämästä ja ihmisen suhteen Jumalaan. Mikä on läsnä monissa Raamatun. Mutta Jobin kirja alkaa vuoropuhelua Jumalan ja Saatanan pelata mies. Olemme saaneet sellaisen vaikutelman tämä perustava vuoropuhelu on outoa. tietenkin, alussa vuoropuhelu ei olisi aivan samalla, että keskeinen tarina. riippumatta todella, vaikutelman vasen edustaa kirjassa. Miten Jumala olla pelaa hänen rakas olento ? Hätäisesti johtopäätös raportoi epätodennäköinen tilanne. totuus, Kun kuori poistetaan, Jobin kirja tarjoaa sydämessä suhde Jumalan ja ihmisen. ja “Elämän puu”, elokuva Terrence Malick, on sama tavoite.

Jatka lukemista “Heart of Darkness, elämä”

Emmanuel Todd tai henkisen mauttomuus

Emmanuel Todd passait l’autre matin sur France Culture pour nous délivrer sa bonne parole. Emmanuel Todd est un prophète. Il en a la faconde. Il en a la prétention, surtout. Il n’en a pas l’honnêteté. todellakin, on ne peut être un prophète et un idéologue.

Jatka lukemista “Emmanuel Todd tai henkisen mauttomuus”

La haine du chroniqueur

J’intitule cet article la haine du chroniqueur. Le chroniqueur français — parce qu’il s’agit bien d’un mal français — est ainsi qu’il s’invente maître du temps, du monde, et surtout de comment il va. C’est insupportable. Expurgez les chroniqueurs et arrachez les bourgeons !

Tous ces chroniqueurs rassemblés ne forment rien d’autre qu’un Café du commerce. Avec des références.

Je prends pour exemple l’ouverture de l’antenne de France Culture le matin. Depuis 30 vuotta, j’écoute France Culture tous les matins. Je suis ce que l’on appelle un aficionado de France Culture. Culture Matin de Jean Lebrun a fait partie de mon ADN. Je l’ai aimé jusqu’à ce que son politiquement correct et son partisianisme n’éclatent aux grands jours avec la guerre de Yougoslavie. Heureusement, il quitta le navire qu’il semblait saborder tout seul.

Jatka lukemista La haine du chroniqueur