Kirje ystävälleni Alvaro Mutis

Alvaro-Mutis

Yksi päivä vuosia 90, kävelimme kadulla, lähdimme pyhien isien hotellilta, ja Alvaro Mutis1 lopetettu kuollut. Olimme melkein nurkan takana rue de Grenelleltä, ja hän kertoo minulle : «Emmanuel, Tuntuu siltä, ​​että kävelimme yhdessä kauan sitten Cadizin kadulla. Ja meillä oli sama keskustelu. "Myönnän, etten enää muista sanojamme. Olen varma, oliko Alvaro Mutis vielä tässä maailmassa, hän muistaa.

Alvaro Mutisilla oli erityinen suhde elämään. Hän asui käsittelemällä muistoja ja välitöntä todellisuutta. Hän asetti aina yhden jalan toiseen ja toisen jalan toiseen. Hänen kotinsa, nämä kaksi maailmaa eivät jätä toisiaan, he olivat lähellä, olivat menossa purkitettuihin, kuten siamilainen, kuin yksisuuntainen elämä, parhaalle. Alvaro Mutis eläi elämänsä ja muut elämänsä, elämää, jonka hän oli asunut aiemmin, tai että hän eläisi myöhemmin. Alvaro Mutis asui enimmäkseen, milloin tahansa, mukana nuori poika, tätä vielä lasta kutsuttiin Alvaritoksi, hän oli kaikissa päivämäärissämme. carmen, Alvaro vaimo, hyväksyi hänen läsnäolonsa, vaikka se ei olisi hänen poikansa. En ole koskaan tavannut ketään, kuten Alvaro Mutis. Tarkoitan hänen läsnäoloaan, hänen läsnäolonsa lapsena saman tietyn ikäisen aikuisen vieressä oli jotain pelottavaa ja kiehtovaa. Sanoin hänelle usein. Sanoin hänelle, että Bernanos, että hän rakasti, Hänen piti myös elää tällä tavalla nuoren itsensä ruumiillistuneena jälkeläisen kanssa.

Tulen tänne kertomaan mitä tiedän Alvaro Mutisista, kirjoittanut Maqroll el Gaviero ja muutama muu… Muutama viimeinen vuosi on ollut hidasta ja pitkää. Vastasimme paljon vähemmän. Hän ei enää kirjoittanut. Hän ei ollut kirjoittanut niin kauan. Vapina oli ollut etusijalla. Tietty tyhjyys myös. Kaikki oli tuomittu katoamaan kuin kuolleen puun kanto katosi viikossa Amsudin kosteassa uunissa. Kaiken piti tapahtua, ja tämä elämän spektaakkeli toiminnassa ei ole koskaan lakannut hämmästyttämästä Alvaro Mutisia yhdeksänkymmenen vuoden ajan, jonka hän vietti tällä maapallolla.

Jatka lukemista “Kirje ystävälleni Alvaro Mutis”

Une année qui finit

Sur une année qui finit, on jette souvent un regard furtif. Ne pas trop s’attarder. On ne sait jamais combien de choses dont on s’est forcé à enfouir le souvenir pourraient à nouveau apparaître, à l’instar de ces fenêtrespop upimpromptues, malpolies et irritantes sur Internet. L’exercice que l’on peut réaliser est de se concentrer très fortement pour extraire les événements importants ; les événements qui permettront de comprendre pourquoi ils ont tellement compté ; en quoi ils se sont révélés déterminants. Il est aussi important de ne pas perdre de vue le moment où l’événement apparaît.

Jatka lukemista Une année qui finit…”

Memorial virke

Un ami m’a contacté pour me demander la citation exacte de Ernst Jünger (tirée dOrages d’acier) que nous aimions à répéter entre officiers du 2ème régiment étranger d’infanterie. Je l’inscris sur ce blogue comme je me souviens que le général Antoine Lecerf affectionnait cette citation et qu’elle lui va comme un gant :

Se annettiin meille elää näkymätön säteet suurta tunteiden, tämä pysyy meidän arvaamattoman etuoikeus.

Hommage à Jean-Marie Domenach

En relisant des notes prises il y a des années pendant la lecture du Retour du tragique of Jean-Marie Domenach, je me souviens de notre rencontre. Je le vois arrivant dans mon petit studio de la Fourche, me demandant un verre de vin et moi, commençant à lui expliquer par le menu l’orientation que je voulais donner à notre entretien. Et lui me regardant avec des yeux ronds, s’arrondissant encore, et soudainement me lançant enthousiasmé : “Mais vous avez lu mes livresJe n’ai pas l’habitude de rencontrer des journalistes qui ont lu mes livres”.

Cette rencontre restera comme l’une des très belles rencontres que j’ai réalisées en tant que journaliste. Nous discuterons plus de deux heures de morale et de moralisme, de Saint-Just et de Nietzsche. De Dieu aussi. De Dieu surtout.

Tunnustus pelaaja (sa vie racontée par Maradona)

La vie de Diego Armando Maradona est un conte. Parce que Maradona est toujours resté un enfant. C’est donc un conte pour enfant et comme tel il est édifiant. Il faut dire à tous ceux qui disent que Maradona ne se montra pas assez exemplaire pour un sportif de cet acabit qu’ils ont tort. C’est la plus grande histoire exemplaire moderne. Elle doit être racontée encore et encore.

Jatka lukemista “Tunnustus pelaaja (sa vie racontée par Maradona)”