Antigone, kapinallinen ja intiimi (7/7. rakkaus)

7ème et dernière partie: rakkaus

Antigonen halu on perheellinen, elle ne veut pas laisser son frère sans sépulture; Créon, hänen, haluaa puolustaa itseään kuninkaana ja näyttää voimansa. Antigone suosii perhesuhteita, jotka ilmentävät rakkautta ja paljastavat olennon. Creon vakuuttaa voimansa allekirjoittamalla lain, jolla on vahvistettava sen valta. Un même mot caractérise leur action: himoita. Mutta halu ei tunnista toista halua, voimme uskoa, varsinkin jos kiusausta huijataan halu itsestään, saattaa haluta pehmentää mitä tahansa halua, jota se kohtaa. Kreonin ja Antigonen välillä, se on tärkeys halujen mitta. Kasvokkain, Antigone ja Créon lisäävät toiveidensa laajuutta kohtaamaansa vastoinkäymisiin. Mais la source du désir d’Antigone est-il encore compréhensible de nos jours? En effet, Antigonen halu, tämä halu, joka perustuu oikeudenmukaisuuteen, Hänen veljensä jumalalle ja jumalille on tehty oikeudenmukaisuus, tällä halulla on täysi merkitys, koska se on yhteisöä, hän ilmoittautuu kaupunkiin ja perheeseen, heikentynyt visio kaupunkiin, ja uskossa, Antigone nojaa jumalia vastaan ​​haastaakseen Creonin. Antigone ei ilmaise henkilökohtaista halua, hän puolustaa iankaikkista lakia, hän puolustaa velvollisuuttaan sanoa se, julistaa se ennen mitään valtaa, joka näyttää olevan sen yläpuolella. Depuis quand n’entendons-nous plus qui que ce soit s’ériger dans l’espace public pour clamer son devoir au prix de sa vie? Le pire? Olemme tottuneet tähän hiljaisuuteen, tämä eroaminen, transsendenttiset lait eivät kerro meille enää paljon, joten mikään ei tule ohi, ja siksi korjaa edessämme olevat lait, jotka ympäröivät meitä kuin roskien vesivirta. Yhteisöt, jotka vahvistivat yksilöä tilassa, joka suojasi ja antoi hänen kasvaa, on hajotettu. L’individu ressemble maintenant à un électron fou qui ne peut se construire que des bourrasques de vent qui l’épuisent et le déboussolent sans cesse et effacent jusqu’au goût du sens à donner à sa vie. Sosiaalinen elämä perustuu lakiin ja pelkästään lakiin, mutta paikassa ilman maantiedettä, joka koostuu maanpinnan yläpuolella olevista ihmisistä, kaikki oikeudet ovat tasavertaiset ja murskattu haitallisissa hämärissä. Creonilla on valta. Antigone on Oedipus tytär. Aikana, jolloin kyse on kaikesta, omistaa, hankkia, Antigone painaa hyvin vähän, koska se on arvioitava. Kaiken metafysiikan menetelmällinen tuhoaminen on rikos ihmisyyttä vastaan. Ehkä suurin maailma, jonka koskaan on tiennyt. Koska yhdellä napsautuksella, Voin hankkia kaiken, mitä tarvitsen tietää haluani tyydyttää se. On comprend aussi que ce désir individuel que plus rien ne protège de son appétit n’accepte aucune limite et surtout pas celle posée par autrui; niin tulee halu, väärä halu, avili.

Jatka lukemista “Antigone, kapinallinen ja intiimi (7/7. rakkaus)”

Antigone, kapinallinen ja intiimi (5/7. viranomainen)

image

5toinen osa : viranomainen

Antiikin Kreikassa, miehet tuntevat ja tunnistavat itsensä perheen silmissä, heidän rakkaansa, heidän yhteisöstään. Naiset varaavat peilin, joka jätti kauneuden, naisellisuus, viettely. Heijastus on kaikkialla. « Là n’est pas de lieu qui ne te voit » écrit Rilke. Peut-on exister sans reflet ? Peut-on avoir conscience sans se connaître ? Ihmisen ei pitäisi nähdä itseään peilissä pelkääessään hänen kuvansa imeytymistä. Tämä kuva, joka onnistuu saamaan meidät unohtamaan olemme olemassa. Jos ajattelemme, että näemme, kuulemme, se resonoi meissä, ja myös unelmoimme siitä. Kuvamme pakenee meitä heti, kun näemme sen. Joten nainen sopeutuu peiliin, kun mies voi menettää pohjansa siellä. unelma, binomi muisti, kätkee aikaa ja turruttaa. Qu’a-t-on vu et quand ? Ulkonäkö, heijastus ja mielikuvitus läpäisevät toisiaan eikä niitä voida erottaa toisistaan. Itsensä näkeminen ja tunteminen on sekaannusta kreikkalaisten keskuudessa. nähdä, tutustua toisiinsa ... mutta ei liikaa, koska jos ihminen on ihme, tapahtuman merkityksessä, kiehtova murtuma, sillä on myös oma terrorinsa, hän tuhoaa ja kiduttaa itseään, et il est bien le seul « animal » dans ce cas.

Jatka lukemista “Antigone, kapinallinen ja intiimi (5/7. viranomainen)”

Mitä on maanpinnan yläpuolella ?

Kaikkein valaiseva esimerkki ihmisluonnosta on Uudessa Testamentissa kun Pietari ja Jeesuksen puhuvat keskenään ja Peter kehottaa mestarinsa hän uskoo hänen hartaudella varsin vilpitön. näin, Jeesus sanoi hänelle, että kukko ei laulanut hän kieltää kolmesti. Ensimmäinen paikka, jossa jokainen ihminen puhuu siitä : heikkous. Huomioon rajat jokaisen, ei aina ratkaista se, mutta myös voittaa, pakko järjen mitä on ja ei ole, mitä uskotaan olevan. Jokainen, joka ei tiedä hänen heikkoutensa, jotka unohtavat, joka ei ota huomioon, on maanpäällinen saimme tapana sanoa tänään. Maanpäällisen siten, että yksi on ravittu laitumella joka ei ole meidän, kiellämme hänen LAIDUNRUOKINTA löytää muuta kuin hänen paras, koska muut. Maanpäällisen myös sitä, että saadut huomautukset voitaisiin saada missään muualla maailmassa ilman tätä ongelmaa, Tietoja näistä juureton, käännettävissä tahansa kielellä ja vietävissä kuin "puitteet" tietokone. Sanonta "maanpinnasta" kielletty vastata kysymykseen "missä sinä puhut ? "Ja ensimmäinen kaava rakastaa pilkatakseen toinen kuin identiteetin tai" äärimmäinen oikea ". Voimalla yrittää väistää kysymystä, se tuhoutui. Tulevaisuudessa se ei ole mahdollista kysyä, mistä se tulee, koska olemme saavuttaneet tällaisen vedenoton ja raivaaminen, että tämä asia on vielä enemmän järkeä.

Antigone, kapinallinen ja intiimi (6/7. Ammattiryhmään)

 

Tämä tarinoita identiteetti! Sana ei esiinny Kreikan eepos eikä tragedia. Identiteetti aikaan Antigone nojaa linjalla joka kuuluu samaan kaupunkiin. Identiteetti on läpäisseen juurtuvat. Perhe ja kaupungin kokoontuivat virtuaalinen standardin kokonaan, mitä toinen oli tuntemaan itsensä aikana ensimmäinen kokous. aikana antiikin, kukaan valittaa henkilöllisyytensä eikä julkaisemien, ja kukaan päätti hänen henkilöllisyytensä. Hän ei ollut laittaa puku. Les hommes relevaient de leur identité. Identiteetti oli sukua kuormaan, meidän piti olla kelvollisia. Hän hallitsi ollessa ja tulossa. Moderni ikä on tehnyt siitä haaste, koska se muutti henkilöllisyys on, eräänlainen saavutus, että voit pukea tai luopua. Sen moderni fantasia uskoa, että voimme valita kaikki koko ajan, Nykyaikana korvattu leppymätön menetelmän ollessa saamalla. Silti tämä logiikka, cette idéologie a ses limites: joitakin asioita voidaan hankkia, heidän keskuudessaan: erilaisuus. Elävät henkilöllisyytensä, olla mitä on, vaan hänen nimensä, mahdollistavat yksityisyyttä ja siksi tietoa ja syventää olemuksensa, nämä ovat edellytyksiä tapaaminen muiden. Ensimmäinen ero Kreon ja Antigone sijaitsee kyseisessä paikassa, maa-alueen, joka on rakennettu taistelua, Antigone säilyttää ankkuroituneena siihen tämän muinaisten lahjan, jumalat, nämä juuret, joka määrittää viranomainen, jolle se nojaa kestä tätä miestä, son vanhempi, kuningas, joka nai tahdonvoimaa ja on sokaissut se ei kuule omaa ääntään, sen kaiku. Jatka lukemista “Antigone, kapinallinen ja intiimi (6/7. Ammattiryhmään)”

Antigone, kapinallinen ja intiimi (3/7. kohtalo)

IMG_0554

 

3toinen osa : kohtalo

Mies alas puusta. mies, kuten puu, on määritelty myös hyvin sen juuria tai hedelmiä. mies, kuten puu, riippuu ulkoisista ja sisäisistä elementtejä kypsiä. L’homme ressemble à ce tronc sculpté par les épreuves s’appuyant sur ses racines et portant des fruits plus ou moins beaux, parempi tai huonompi… Yhtäläisyyksiä kasvien ja ihmisen ovat rajattomat. Vesi, joka ruokkii juuret auringonvalolle kastelu hedelmät, happi huokui lehdet, toute cette vie qui s’engouffre et circule nous rappelle de manière irrémissible la condition humaine. Puu on perheen metafora. Taimi hedelmät ja lehdet, metafora ihmisen historiaan ja perhe kasvaa. Quelles fées maléfiques présidaient à la naissance de la famille des Labdacides dont descend Antigone? N’importe quelle belle conscience de nos jours y verrait une calamité et une explication pathologique des décisions d’Antigone. Comment cette petite Antigone devient-elle ce fruit héroïque en naissant sur un tronc si plein de stigmates et meurtrissures? Hengitystä ja keskeytymätön opas kohtalo ja tylppä että perhe ja, yhtäkkiä, Antigone vapautuu tästä pakkopaitana, vapauttaa hänen perheensä tämä pakkopaita, hän voitti paita, ja täydentää erottaa kohtalo. Quel prodige! kaukaa, kiinni heidän haara, kaksi arkkia näyttävät silti identtisiä, Silti vain lähestyä, miten ne eroavat. Jatka lukemista “Antigone, kapinallinen ja intiimi (3/7. kohtalo)”

Actualités de Louis-René des Forêts

Par ce dimanche pluvieux, en relisant les notes prises en marge du merveilleuxOstinato, cette pépite au milieu des pépites:

Ne voilons pas nos figures avec nos mains. Il n’y a plus de lieu à vénérer, nul acte de gloire ni d’intelligence pour absoudre un monde séduit par la force étendant partout sa souillure, et qui aura relevé sèchement ses ruines comme on refuse la faute avec le sourire rusé des affaires.

Le destin de Charlie

dessin soldat

« L’ennemi te limite donc te donne ta forme et te fonde ». Cette phrase de Saint-Exupéry exprime assez bien notre condition à la fin de cette première semaine de l’année 2015. L’ennemi m’oblige à évoluer selon ses codes, à l’intérieur d’un espace qu’il a circonscrit. Je suis d’abord prisonnier. Il choisit le terrain et m’astreint à y rester confiné. Des deux données humaines immuables, l’espace et le temps, il m’ôte l’espace. Ôter l’espace au temps c’est un peu ôter Laurel à Hardy. L’autre unité continue de vivre, mais elle est défigurée. Elle a perdu l’équilibre offert par l’altérité de son conjoint. Le temps n’est pas le même suivant l’espace dans lequel il évolue. La géographie accomplit le destin avec une mesure aussi précise que le sablier. Jatka lukemista Le destin de Charlie

Sur les états totalitaires

« Les états totalitaires, qui usent alternativement du mensonge et de la violence (le mensonge pour couvrir la violence et la violence pour faire taire ceux qui découvrent le mensonge), doivent la majeure partie de leur succès au fait d’avoir paralysé les forces de réaction contre l’imposture et contre le mensonge. Ceci au plan moral. »

Dom Gérard in Demain la chrétienté

Simone de Beauvoir sur la vie humaine

« Déclarer que la vie est absurde, c’est dire qu’elle n’aura jamais de sens. Dire qu’elle est ambiguë, c’est décider que son sens n’est jamais fixé, qu’il doit toujours être gagné.* »

Formidable déclaration d’impuissance drapée dans une expression de la volonté de puissance ou comment l’envie doit régler, régenter la vie. Cette phrase est bien sûr un manifeste révolutionnaire. Simone de Beauvoir définit la lutte des classes et toutes les actions de la gauche depuis la Révolution française : l’envie comme acte de foi. L’envie est toujours fille de l’immanence. Simone de Beauvoir nous dit : « Dieu est mort, sachons à présent que nous sommes maîtres de nos vies et qu’elles s’accomplissent dans l’action. » En agissant ainsi Simone de Beauvoir fait fi de la religion mais aussi de la philosophie antique, elle affirme que la lutte permanente est la seule voie. Cette lutte permanente est entretenue par l’envie ; l’envie a cette force immarcessible, elle se nourrit aussi bien de ses défaites que de ses victoires. C’est la force maléfique par excellence. Elle affronte la vie.

La philosophie de la vie de Simone de Beauvoir est adulescente comme dirait Tony Anatrella, et de fait, elle est une négation de la vie car elle nie sa qualité et son épaisseur pour la résoudre en une lutte permanente et pathétique.

On y voit aussi la forme du modernisme. Cette action devient immédiatement une négation de la vie intérieure. Ou plutôt elle se veut un remplacement à la vie intérieure car il est fréquent d’entendre, par un spectaculaire retournement de sens, que l’action est la vie intérieure du militant. On comprend aussi que cette déclaration ne souhaite en rien trouver une solution, l’apaisement serait sa fin. Elle ne se complait que dans le vacarme et la violence.

*Une Ethique de l’ambiguïté.